tiistai 30. syyskuuta 2014

Omenetti - Omena päivässä-kirja-arvio

 Moreeni-kustannusosakeyhtiöltä sain ruokakirjan, Omena päivässä, arvioitavaksi ja tietysti
 reseptien kokeilemiseksi.  Tänään tutustuin kirjaan ja valitsin sieltä aamiaiseksi tai lounaaksi 
sopivan omenaomeletin, joka on nimetty Omenetiksi. Omelettiin käytin myös kinkkua.
 Ostin Kokkola-nimistä uunikinkkua irtotiskistä ja kinkku oli todella hyvää.
 Omena ja kinkku sopivat hyvin keskenään. Ohjeessa ehdotettiin kahta isoa munaa,
mutta käytin kolme, koska meillä kananmunat ovat yleensä pienehköjä.

Omenetti
2 rkl suolatonta voita
1 omena, käytin Golden-omenaa, kuorittuna, siemenkota poistettuna ja
ohuesti viipaloituna
3 munaa valkuaiset/keltuaiset eroteltuna
3 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta ja 1/2 tl ruususuolaa
mustapippuria rouheena
3 rkl maitoa
1/2 dl silputtua kinkkua, käytin 1 dl
1/2 dl cheddarjuustoa raasteena
Sulata voi pannulla. Lisää omenaviipaleet ja paista 2-3 minuuttia.
Ota omenat syrjään. Kaada pannulla oleva rasva uunivuokaan ja voitele vuoka.
Vatkaa keskikokoisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe, suola ja pippuri.
Sekoita kupissa keltuaiset ja maito ja kaada seos jauhoihin.
Sekoita hyvin. Kääntele joukkoon valkuaiset.
Levitä taikina tasaiseksi voitelemaasi uunivuokaan. Asettele päälle omenaviipaleet.
Ripottele päälle kinkku ja juustoraaste.
Kypsennä uunin 175-asteessa ylätasolla noin 15 minuuttia, kunnes juusto on ruskistunut.
Leikkaa lohkoiksi ja tarjoile. PS. Halutessasi voit jättää kinkun pois.

 Kirjan resepteissä on kaikissa mukana omenaa. 
Reseptit on ryhmitelty sisällysluetteloon, josta haku onnistuu helposti.
Aamiaiset ja brunssit, Alkupalat, Juomat, Jälkiruuat, Kastikkeet, chutneyt ja hillot, Kasvisruoat ja
lisukkeet, Keitot, Makeat leivonnaiset, Naposteltavat, Pääruoat, Salaatit, Voileivät ja wrapit. 
Seuraavaksi valitsen keitoista Curry-herneomenakaiton. 
Lisään nyt kirjan sivuilta teille tänne raikkaan juomaohjeen.

Minua kiehtoi juuri omenan käyttö ruoanlaitossa. Leivonnaisiin se on jo klassikko,
mutta omena näyttää sopivan myös ruokiin, kuten keittoihin, lampaan-, kanan ja possunlihalle.
Mukana on myös mehukkaita salaattiohjeita, salaatit ovat herkkujani.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Uunikyljykset, porkkanoita ja päärynää

 Innostuin Jamie Oliverin uunikyljyksistä ja päätin laittaa tänään samaan tyyliin ruokaa.
Ostin luuttomat kyljykset tai niitä voi kai kutsua fileiksi myös.
Marinoin melkein Jamien tapaan 5 tuntia fileitä.
Parasta ohjeessa olivat päärynät, oikeastaan niiden takia innostuin tekemään tämän ruoan.
Olen poikennut tästä Jamien ohjeesta usean kerran.

6 possun filettä ilman luita
Marinadi
3/4 dl rosmariinin lehtiä
6 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3/4 dl rypsiöljyä
1 ison sitruunan mehu ja kuoriraaste
rouhittua mustapippuria
Sekoita ainekset. Nosta fileet vatiin ja hiero niille marinadi.
Anna maustua peitettynä jääkaapissa noin 5 tuntia tai enemmänkin.
Lisukkeet
Pese kolme porkkanaa ja halkaise ne, leikkaa vielä kerran poikkisuuntaan.
Pese päärynät, lohko ne pituussuuntaan, poista siemenkota.
Ruususuolaa, mustapippuria ja 2 rkl fariinisokeria

Nosta marinoituneet fileet uunivuokaan. Lisää mukaan päärynä- ja porkkanaviipaleet.
Kaada päälle vuokaan jäänyt marinadiliemi.
Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle fariinisokeri
Kypsennä uunin 225-asteessa noin 30 minuuttia.
Keitin lisukkeeksi vielä riisiä.

Fileet ja lisukkeet juuri uunista otettuna.
Fileet olivat hyvin mureita ja maukkaita.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kirjolohta pannulla

 Mikään ei ole sopivampaa sunnuntaina kuin nopea kalaruoka.
 Sunnuntaina on mukavaa vain laiskotella ja lukea kirjaa iltapäivään saakka.
Aloitin Tommi Melenderin Kylmä sota-kirjaa, en olisi millään malttanut lopettaa sitä.
Pakkohan se oli, kun nälkä iski. Onneksi ostin lohenpuolikkaan jääkaappiin.
Sen kanssa ei tarvitse kuluttaa aikaa keittiössä.

Kirjolohiateria 
Puolikas kirjolohta fileoituna.
Leikkaa filee sopiviksi paloiksi. Mausta ruususuolalla ja mustapippurilla.
Älä ota nahkaa vielä pois. Sulata voi pannulla tirisevän ruskeaksi.
Nosta fileet pannulle nahkapuoli alaspäin. Lisää mukaan pannulle
tuoreet timjami- ja rosmariininoksat.  Paista kunnes nahka on ruskistunut.
Käännä ja jatka paistamista, kunnes lohi on sopivan kypsä.

Keitä lohkotut perunat kypsäksi suolatussa vedessä. 
Rosmariinilehtiä voit lisätä perunoille annoslautasilla.

Sekoita salaatiksi pehmeää friseetä, porkkanaraastetta, tuoretta kurkkua, 
mustapippuria, ruususuolaa ja pilkottua hunajamelonia.
Päälle kylmäpuristettua oliiviöljyä.


lauantai 27. syyskuuta 2014

Bostonkakkuja ja -pullia

 Tänään innostuin leipomaan. Kaikki sai alkunsa omenoista. Keitin viimeisen satsin
omenoista, joita taannoin sain.  Omenasoseen poristessa, keksin, että leivon omenasosetäytteisiä
bostonpullia ja -kakkuja. Kun omenasose oli jäähtynyt, tein soseesta ja philadelpiajuustosta täytteen.
Valmistin pullataikinan kohoamaan  ja lopputulokset näkyvät kuvissa.
Kokeilin ensimmäistä kertaa silikonista sydänvuokaa.

Bostonpullataikina
5 dl maitoa kädenlämpöisenä ja 50 g hiivaa
150 g voita sulatettuna
1 kananmuna
1 1/2 dl sokeria, 1 tl suolaa, 2 tl kardemummaa
14 dl vehnäjauhoja
Sulata voi ja sekoita ssokeri ja mausteet voisulaan.
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
Vatkaa joukkoon kananmuna ja sekoita jauhot vähitellen mukaan.
Aivan loppupuolella lisää voisulaseos ja vaivaa taikina sopivaksi.
Anna taikinan nousta liinan alla 30 minuuttia.
Täyte
3 dl sileää omenasosetta
150 g philadelphiajuustoa naturel
2 tl vaniljasokeria, 2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi.
Kauli taikina 3 osassa levyiksi.
Levitä täyte ja rullaa. Leikkaa n 3 sentin kiekoiksi.
Nosta kiekot muffinipaperivuokiin ja  paistopellille,
bostonkakkukiekot  kakkuvuokaan. Oikaisin lopussa hieman 
ja käärin vain rullan, jonka paistoin pitkänomaisessa vuoassa.
Anna pullien ja kakkujen kohota noin 30 minuuttia.
Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raejuustoa.
Paista 200-asteessa noin 20 minuuttia.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Lihapullakastike spagetilla

 Kun meillä on pieniä syöjiä, kuten tänään, kysyn heilta ruokatoivomukset.
Tänään toivottiin lihapullia ja spagettia. Toivomus on helppo toteuttaa. Usein teen 
jonkin hieman eri tavalla näissä klassikkoruoissa. Muutokset eivät saa olla
radikaaleja, vaan  pieniä uusia vivahteita. Tänään uutta oli chilijauhe ja paprikajauhe.
Lisäsin niitä varovasti, mutta kuitenkin niin, että niiden lisääminen korosti lihan omaa makua.
Uutta oli myös se, että 10%:n jauhelihaan lisäsin 3 rkl rypsiöljyä taikinavaiheessa
Vehnäjauhojen paahtaminen kastikkeeseen ilman rasvaa on jo muutaman kerran kokeiltu,
mutta se on paahteisen makunsa ansiosta niin sopivaa juuri lihapullakastikkeessa,
 että valitsin tämän tavan tänäänkin. 

Lihapullat
750 g naudanjauhelihaa 10%:sta
3 tl ruususuolaa
3 rkl rypsiöljyä
2 tl paprikajauhetta, 1 tl chilijauhetta, 2 tl maustepippuria
3/4 dl täysjyväkorppujauhoja
Sekoita taikina tasaiseksi. Pyörittele pulliksi.
Paista rypsiöljy/voiseoksessa kypsiksi.

Kastike

 3 rkl täysjyvävehnäjauhoja
5 dl vettä
 paprikaa, mustapippuria ja suolaa
1/2 dl kermaa
Paahda vehnäjauhot kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi.
Lisää kylmä vesi vatkaten. Kypsennä noin 5 minuuttia.
Mausta ja jatka kypsentämistä 5 minuuttia. Tarkista maku.
Lisää kerma ja anna poreilla hetki.  Lisää kastikkeeseen lihapullat.

Keitä täysjyväspagetti pakkauksen ohjeen mukaan.
Annostele. Lisää pinnalle juustoraastetta. Lapsille lisättiin ketsuppia.

torstai 25. syyskuuta 2014

Kananpojat uunissa kypsyttäen

 Eilen otin pakastetut kananpojat  sulamaan jääkaappiin.
Tänään kypsytin ne uunissa, mutta ensin maustoin sekä sisältä että päältä.
Kananpojat olivat sen verran pieniä, että kumpikin syöjä sai oman kananpojan.
Lisukkeiksi kypsensin perunalohkoja, porkkanoita sekä pakasteherneitä.

 Huuhtele ja kuivaa kananpojat, poista narut.
1 rkl ruususuolaa ja 1/2 tl valkopippuria sekoita keskenään
1/2 isosta sitruunasta lohkoina kuorineen
2 valkosipulinkynttä
tuoretta timjamia
Hiero kanojen sisälle ja päälle suola/pippuriseos. Työnnä vatsaan sitruunalohkot,
murskatut valkosipulinkynnet ja timjamia.

Nosta kanat uunivuokaan.
1/2 dl oliiviöljyä
mustapippuria rouheena
1/2 isosta sitruunasta lohkoina kuorineen
2 sipulia pieninä lohkoina
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tomaatti lohkottuna
1 dl vettä ja 1 dl valkoviiniä
Valuta kanojen pinnalle oliiviöljy. Rouhi päälle mustapippuria.
Laita päälle sitruunalohkot, sipulit, valkosipuli ja timjamia.
Lisää tomaattilohkot, vesi ja valkoviini.
Paista 200-asteessa 15 minuuttia. Laske lämpö 125-asteeseen ja kypsennä
noin 2 tuntia. Valele välillä paistoliemellä.
    

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lehtikaali-makkarakeitto

 Tänään oli keittopäivä. Koska lehtikaalia on edelleen käytössä, tuntui luontevalta 
käyttää sitä keittoon. Löysin Maku.fi sivuilta portugalilaisen lehtikaalikeiton ohjeen.
Mukailin siitä  keiton keittiööni sopivaksi. Koska pienessä lähikaupassa ei ollut
chorizo-makkaraa, tyydyin kotimaiseen Snellmanin lihaisaan lenkkiin.
Vastaavasti lisäsin keittoon chilijauhetta tulisuutta tuomaan.
Mies tykkäsi keitosta niin paljon, että se tuli syötyä kerralla loppuun.
Tämän keiton voi varioida  monella tapaa jatkossa, kun lehtikaalia ei enää ole.

Lehtikaali-makkarakeitto 
n. 500 g  perunoita 
1 sipuli  pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
7 dl kasvislientä luomu
120 g lehtikaalia pienittynä
125 g   lihaisaa lenkkiä (tai chorizoa)
2 rkl rypsiöljyä
mustapippurirouhetta, ruususuolaa, chiliä-jauheena

Kuori ja pilko perunat ja sipulit. Kiehauta kasvisliemi kattilassa.
Lisää kasvikset liemeen. Keitä kannen alla, kunnes perunat ovat kypsiä.
Pese ja leikkaa lehtikaali ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi makkara ja paista kevyesti pannulla..
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Kiehauta uudelleen.
Lisää keittoon lehtikaali ja makkarat sekä rypsiöljy.
Hauduta noin 5 minuuttia.  Mausta. Tarkista maku.


Tulen valmistamaan perunapohjaista keittoa eri versioin jatkossakin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Lehtikaali-pekonipasta - Omenasose pakastettavaksi

Tänään piti kiirettä. Hoidin monta asiaa, kävin katsomassa remontin valmistumista. 
Remontista en ole täällä maininutkaan, mutta Arleenan Sanomissa siitä oli postaus.
 Tilasin  siivoojat loppusiivoukseen ja ne tulevat torstaiaamuna. Remontti on sitten valmis. 
Postaan siitä tuossa toisessa blogissa. Laitan ehkä tänne kuvia pikkuruisesta ja suloisesta keittiöstä.

Mennään nyt ruoka-asioihin. Kun sain ison nipun lehtikaalia, alkoivat aivonystyrät järkeilyn,
 mitä niistä tekisin. Nyt on jo sipsejä purkissa. 
Tänään oli pastan vuoro. Hyvää pastaa tulikin ja valkoviinilorauksella. 
Lehtikaali sai oman paikkansa, se sopii pastaan pekonin kanssa. 
Kamerani reistaili tässä iltavalaistuksessa ja turvauduin vanhaan digikameraani,
se pelitti ja kuvia sain, ei kovin teräviä mutta kuitenkin.

Lehtikaali-pekonipasta kolme annosta
Keitä suolalla maustetussa vedessä  250 g fusillipastaa.
Kastike
100 g pekonia kuutioina
n 5 dl lehtikaalia pienittynä 
1 pienehkö sipuli silputtuna ja 2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 rkl rypsiöljyä
ruususuolaa ja mustapippurirouhetta
1 dl kermaa
3/4 dl valkoviiniä
päälle mustaleimajuustoraastetta 

Kuutioi pekoni ja paista se kuivalla pannulla rapeaksi.
Nosta talouspaperille. Pyyhkäise pannu rasvasta puhtaaksi.
Ruodi lehtikaali ja leikkaa veitsellä ohuiksi paloiksi.
Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota lehtikaalia ja sipuleita rypsiöljyssä pannulla.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Lisää kerma ja valkoviini. Anna hautua noin 10 minuuttia. 
Sekoita pekonikuutiot ja kastike valutetun pastan joukkoon.
Ripottele pinnalle esim mustaleimajuustoraastetta.
Pastan kanssa nautimme eteläafrikkalaista pehmeää valkoviiniä,
samaa, jota pastaan lisäsin. Viini oli pehmeää ja mielestäni sopivaa,
Out of Africa  chardonnay

 Omenasose pakastettavaksi

 Huuhdo luomuomenat. Poista kannat ja paloittele.
Paloitteluvaiheessa leikkasin siemenkodat pois.
Laita isoon kattilaan, meillä 5 litranen on isoin. 
Omenapaloja oli 5 litraa, lisäsin 2 dl kylmää vettä.
Kiehautin ja annoin porista miedohkolla lämmöllä, kunnes omenat ovat kypsiä.
Soseutin tehosekoittajalla sileäksi. Annostelin 4 dl rasioihin.
Annoin jäähtyä ja siirsin pakastimeen. 
Sose oli ilman sokeriakin sopivaa. Sokeria voi lisätä, kun rasia otetaan käyttöön.
Tietysti riippuu omenalaadusta, tarvitaanko sokeria. 
 

Tänään keitin myös viimeiset aroniat hyytelöksi.
Tällä reseptillä, joka on edellisessä postauksessa, tuli hyvää hyytelöä.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Lehtikaalisipsit, aroniahyytelö ja aroniavispipuuro

 Eilen, sunnuntaina, sain kotiin kannettuna lehtikaalia, aroniamarjoja ja luomumenoita.
Aloitin jo eilen lehtikaalista. Illalla laitoin kaksi pellillistä kuivumaan kiertoilmauuniin.
Kuivatin maustettuja sipsejä. Ovat oikein hyviä. Kuvan taustalla näkyy vielä kulhollinen tuoreita.
Niistä on aikomus huomenna laittaa syötävää, tosin en tiedä vielä mitä se on.
Etualalla olen jo aroniat perkannut ja vieressä roskat. Puolet aronioista keitin hyytelöksi ja
jätemarjoista valmistin vispipuuron. Siitä tuli niin hyvää, että päätin pakastaa loput jätemarjat.
Talvella on mukava keitellä niistä puuroa.
 Huomenna otan käsittelyyn omenat ja loput aronioista 

Lehtikaalisipsit
 Huuhtele lehtikaalit kylmän veden alla. 
Kuivaa serlalla painellen. Revi lehdet varsista ja revi ne sopivan kokoisiksi,
kuivatessa ne vielä kutistuvat.

n 200 g lehtikaalia
1 sitruunan puristettu mehu
2 tl rypsiöljyä
Revi lehtikaali kulhoon. Sekoita sitruunamehu ja rypsiöljy.
Sekoita se lehtikaalien joukkoon. 
Mausteseos
1 tl ruususuolaa
1/2 tl chiliä jauheena
1 tl paprikajauhetta
ripaus mustapippurirouhetta
Sekoita mausteseos. Levitä seos käsin pyöritellen  tasaisesti lehtikaalille.
Kuivaa uunipellillä kiertoilmauunissa (tai kuivurissa) noin 50-asteessa, kunnes
lehtikaali on kuivaa ja rapeaa. Kuivasin reilu 3 tuntia.
Ohje on mukaeltu IS:n Ruokalan ohjeesta

Lehtikaali kutistui aikalailla. Tässä purkissa on pellillinen ja vielä mahtui toinen pellillinen.

Aroniahyytelö

 Mittasin peratuista aronioista kaksi litraa hyytelön tekemiseen.
 
 2 l  aroniamarjoja
1 dl vettä
Laita peratut marjat ja vesi kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä puoli tuntia.
Siivilöi mehu toiseen kattilaan. Purista marjoista sisustaa mukaan ei kuoria.
Lisää mehun joukkoon 4 dl hillo-marmeladisokeria ja 1/2 dl puristettua sitruunanmehua.
Keitä 10 minuuttia. Purkita. Jäähtyessään seos jähmettyy hyytelöksi.

Aroniavispipuuro 
3 dl siivilöityjä aroniamarjankuoria 
5 dl vettä 
1 1/2 dl sokeria ja 1/2 tl suolaa
1 dl mannaryynejä
Keitä aroniakuoriseosta vedessä  5 minuuttia.
Lisää sokeri ja suola. Vispaa joukkoon mannaryynit.
Anna kypsyä noin 8 minuuttia. Jäähdytä hetki ja vispaa kuohkeaksi.
Tarjoa vaniljakastikkeen kera.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kaalilaatikko rusinoilla

 Kaalilaatikko on niin hyvää, että sitä sopii tehdä useammankin kerran syksyisin.
Tänään tein laatikon hieman eri tavalla ensin keitin ja sitten paistoin.
Mieleeni muistui lapsuuteni kaalilaatikko, jossa oli rusinoita.
Niinpä lisäsin tähän versiooni rusinoita enkä katunut.  Kaaliin sopii makeus,
laitetaanhan perinteisesti mukaan siirappiakin. Tästä taas muistui mieleen kuusenkerkkäsiirappini,
sekin olisi sopinut laatikkoon. 

Kaalilaatikko rusinoilla
1 kg keräkaalia pilkottuna
4 dl vettä ja 2 tl ruususuolaa
3 pienehköä sipulia pilkottuna
400 g naudanjauhelihaa (17%)
1 tl ruususuolaa, 2 tl maustepippuria ja ripaus valkopippuria
mustapippurirouhetta
2 rkl tummaa siirappia
1 dl puuroriisiä
1 dl rusinoita 
2 dl kermaa
pinnalle voinokareita
Silppua kaali ja poista kanta.
Kuumenna vesi kattilassa, lisää suola ja kaali.
Anna hautua puolisen tuntia, sekoita välillä.
Ruskista jauheliha. Lisää mukaan sipulisilppu ja kuullota hetki.
Lisää mausteet. Sekoita seos hautuneen kaalin joukkoon.
Lisää siirappi, kerma, riisit ja rusinat. Sekoita.
Kaada kaaliseos uunivuokaan.
Lisää vuoan pinnalle voinokareita.
Kypsennä 175-asteessa noin 40-50 minuuttia.
Lisukkeeksi tarjosin omatekemääni puolukkahilloa.


lauantai 20. syyskuuta 2014

Uunijuurekset ja kesäkurpitsapihvit

 Selvä syksynmerkki ovat juurekset ruokapöydässä.
Syksyn ensimmäiset juurekset kypsyivät tänään uunissa.
Valitsin kokoonpanoksi  perunaa, porkkanaa, naurista ja sipulia.
Porkkanoita lukuunottamatta kuorin kaikki muut. Lohkoin sopiviksi paloiksi ja
valmistin mausteöljyn. Juurekset kypsyivät 200-asteessa 45 minuuttia.

Mausteöljy  
1/2 dl hyvää oliiviöljyä
2 rkl puristettua sitruunamehua
2 rkl yrttiseosta  (persiljaa, rosmariinia, timjamia, kaprista, paahdettua valkosipulia)
1 rkl hunajaa ja ripaus ruususuolaa
Sekoita ainekset. Laita lohkotut juurekset kulhoon,
sekoita joukkoon mausteöljy. Lado juurekset uunipellille.
Kypsennä 200-asteessa 45 minuuttia.

Kesäkurpitsapihvit
Raasta huuhdeltu kesäkurpitsa.
150 g juustoa raasteena
1 kananmuna
3 rkl maissijauhoja
suolaa ja mustapippurirouhetta
Sekoita. Paista rypsiöljyssä pannulla. 

Juurekset menossa uuniin.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Omenajuustokakku

 Innostuin leipomaan ja mietiskelin omenasta jotakin. Valitsin pohjan, jonka maustan inkiväärillä
ja kardemummalla. Päätin tehdä uunissa paistetun juustokakun. 
Kaapissani oli tuorejuustoa ja mangorahkaa, joka maistuu sopivan hedelmäiseltä juustotäytteessä. 
Omenat viipaloin kakun pinnalle.
 
Pohja
150 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa ja 1/2 tl inkivääriä
1 dl täysmaitoa
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna kevyesti sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää ne voiseokseen yhdessä maidon kanssa.
Levitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.
Levitä taikina vuokaan. ja reunoille.
Täyte
250 g tuorejuustoa esim philadelphia
1 prk mangorahkaa
2 kananmunaa
1/2 dl sokeria, 2 rkl sitruunan mehua
Sekoita aineet tasaiseksi seokseksi. Levitä  vuokaan pohjan päälle
Kuori kaksi isohkoa omenaa. Poista siemenkodat ja leikkaa puolikas-
viipaleiksi. Levitä täytteen pinnalle.
Paista 175-asteessa noin 45-50 minuuttia.


Kakusta tuli mehevää. Täytteessä maistuu mango sopivasti.

torstai 18. syyskuuta 2014

Broileria sweet&sour-kastikkeella - Hedelmäinen vuohenjuustosalaatti

.
Jokin aika sitten ostin kaappiin hätävaraksi saksalaista, mutta itämäiseen
tyyliin valmistettua hapanimelää kastiketta. Tuote on pakattu lasipurkkiin ja vaikutti
ihan toimivalta. Tänään koitti päivä, jolloin otin purkin käyttöön.
Ostin broilerin ohutleikettä ja käytin kastikkeen pannubroilerille.
Tykkäsimme kastikkeesta, se oli hyvää broilerin kera. Voittaa mennen tullen
hampurilaisketjujen tarjonnan ja ravintoloiden lounaspöytienkin tarjottavat.
Näin helppoa oli saada valmis ateria.

Keitä lisukkeeksi risottoriisi kasvisliemessä kypsäksi.
Ota broilerin ohutleikkeet huoneenlämpöön ja suikaloi ne.
Kuumenna pannulla rypsiöljyä tilkka ja nokare voita.
Paista broilerisuikaleet pannulla  3-4 minuutin ajan.
Lisää purkin sisältö ja paista vielä 3-4 minuuttia välillä sekoittaen.
Tarjoa risoton kanssa. Lisäsin annoslautasille päärynäviipaleita ja pikkuluumuja
sekä vihreänä salaattia.

Hedelmäinen vuohenjuustosalaatti

Eilen kokosin illalliseksi maukkaan salaatin,
joten jaan sen nyt teillekin.

Vihreää lehtisalaattia, ripaus suolaa ja paahdettuja sesaminsiemeniä, kylmäpuristettua 
oliiviöljyä, puristettua sitruunamehua.
Tölkkipapuja, tietysti tuoreet olisivat olleet papermpia.
Tuoretta kurkkua kuutioina.
Vuohenjuustoa viipaleina.
Mehevää persikkaa viipaleina.
Hyvää oli.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

Pitkästä aikaa keittoa, tai onko reilu viikko pitkä aika.
Nyt keitin tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Maistuihan se hyvältä, kuten keittojen
kuuluukin. Minulla oli ruohosipulilla maustettua  pehmeää purkkivuohenjuustoa,
maustamatonkin sopii. Keitot,varsinkin soseutetut, ovat nopeita valmistaa.

Tomaatti-vuohenjuustokeitto
1 sipuli pienittynä
2 valkosipulinkynttä pienittynä
2 porkkanaa  kuutioituna
rypsiöljyä
n 1 kg kypsiä tuoreita tomaatteja lohkottuna
5 dl kasvislientä (2 fondipalaa)
1/2 dl omenasiideriä
1 rkl sokeria
1 prk/70g (2 rkl) tomaattipyrettä
2 tl kuivattua basilikaa
1/2 dl kuohukermaa
100 g vuohenjuustoa- esim ruohosipuli tai naturel
suolaa ja mustapippurirouhetta
Kuumenna öljy ja lisää pienityt sipulit ja porkkanat.
Kuullota muutama minuutti. Lisää tomaattilohkot (poista kannat) ja
kiehuva kasvisliemi, siideri. pyree, basilika.
Anna kiehua, kunnes porkkanat ja tomaatit ovat pehmeitä.
Soseuta keitto. Nosta kattila liedelle ja lisää vuohenjuusto.
Anna sen sulaa keittoon.  Lisää kerma ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi.
Tarkista maku. 

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kesäkurpitsapastaa

 Kesäkurpitsa sopii hyvin pastaan, se tuli taas todistettua. Lisäsin mukaan myös kananmunaa.
Sitä  tosin ei näy annoksessa, sillä lisäsin sen loppuvaiheessa ja se kypsyi lämpimään pastaan
sulavasti näkymättömiin, vain täyteläinen maku jäi. Ja sehän on pääasia.

Kesäkurpitsapasta 
Kokojyväspagettia noin 300 g keitetään al denteksi suolalla maustetussa vedessä.
n 400 g kesäkurpitsaa kuutioituna
 1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
rypsiöljyä ja nokare voita
suolaa ja mustapippuria
2 kananmunaa
1 dl mustaleimajuustoraastetta
Kuullota sipulit voi-öljyseoksessa. Lisää kesäkurpitsakuutiot ja jatka paistamista,
kunnes kesäkurpitsa on sopivaa, mutta ei ylikypsää.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita kananmunat kevyesti ja lisää mukaan juustoraaste.
Valuta pasta, jätä vajaa desi keitinvettä.
Yhdistä kesäkurpitsaseos ja pasta kattilassa. Lisää joukkoon kananmunajuustoesos.
Sekoita ja  lisää mukaan kiehuva pastankeitinliemitilkka.
Kanamunaseos kypsyy kuuman pastan sekaan.
Annostele ja ripottele pinnalle juustoraastetta ja tuoretta timjamia.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Luumupaistos

 Luumuja riittää vielä, vai olivatko jo viimeiset.  Nyt valmistin hyvää ja sopivan kirpeää
jälkiruokaa. En kuori luumuja, kuoret muhivat uunissa lähes olemattomiin. Kivet tosin poistan, 
ne onkin puolittamisen jälkeen helppo poistaa.

Luumupaistos
Luumuja tarvitaan sen verran, että uunivuoan pohja peittyy.
Huuhtele luumut, halkaise ja poista kivet.
Asettele voidellun uunivuoan pohjalle. 
Valmista täyte
50 g voita sulatettuna
1 1/2 dl fariinisokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
kanelia, vaniljasokeria 
Sekoita  ja levitä luumuille.
Mantelilastuja minulla ei ollut, niinpä rouhin mantelit.
Päälle reilu desi mantelirouhetta.
Kypsennä 200-asteessa  noin 20 minuuttia.
Anna hieman jäähtyä. Tarjoa kermavaahdon,
vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

 Loput luumut napostellaan sellaisenaan.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Possunsisäfilettä sokerisuolattuna

 Possunsisäfileestä tuli erinomaista, kun sokerisuolasin sen maustumaan reiluksi tunniksi
ennen kypsentämistä. Vinkin sain Valiolta ja päätin toteuttaa sen. Siskoni toi tuoreita luumuja
ja ne pääsivät osaksi tätä maukasta ateriaa. 

Possunsisäfilettä sokerisuolattuna
600 g porsaan sisäfilettä
1 1/2 rkl sokeria
4 rkl  hienoa merisuolaa
kourallinen tuoretta timjamia pienittynä
paistamiseen voita
Sekoita keskenään sokeri, suola ja hienonnettu timjami.
 Hiero seos lihan (josta on kalvot poistettu) pintaan.
Kääri leivinpaperiin ja anna maustua 1 1/2 tuntia.
Kaavi sokerisuolaseos pois fileen pinnalta. Ruskista liha pannulla tirisevässä voissa.
Laita liha uunivuokaan. Kaada päälle pannun huuhdeliemi.
Paista 180-asteessa 40-45 minuuttia, kunnes liha on kypsää.

Kastike
1 salottisipuli hienonnettuna
6 pientä halkaistua luumua sokeroituna
1 rkl voita
lihan paistoneste
 reilu 1 dl kermaa
Kuullota salottisipulisilppu voissa. Lisää mukaan sokeroidut luumut.
Kuullota, kunnes luumut ovat "hajonneet".
Lisää paistoliemi ja kerma. Kiehuta kastike kokoon.

Kypsennä kasvisliemessä risottoriisi.
Kokoa annos ja lisää mukaan tuoretta salaattia ja luumuja.
 
 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tattimuhennoksella täytetyt ohukaiset

 Löysin metsästä herkkutatteja ja kangastatteja. Eilen tein pastalle tattikastikkeen ja
tänään lopuista tattimuhennosta, jolla täytin ohukaiset. Osa ohukaisista syötiin jälkiruokana.
Oikeastaan en jaksanut syödä jälkiruokaohukaista, mutta hän  joka asuu kanssani kyllä jaksoi.
Tatithan ovat hyviä, joten muhennoskin oli hyvää ja sopii täytteeksi.
Lisukkeeksi pyöräytin salaatin ja sitä tykkäsin santsata. 

Tattimuhennos
Käsittelin tatit jo eilen. Puhdistin, pilkoin ja poistin pillikkeet.
5 dl pilkottuja tatteja, paistetaan hetki kuumalla pannulla, jotta neste haihtuu.
2 rkl voita
1 salottisipuli pienittynä
1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl täysmaitoa
mustapippuria muutama rouhaisu
1/2 tl suolaa
päälle tuoretta persiljaa
Kun tateista on neste haihtunut, lisää pannulle voi. Kuumenna tiriseväksi.
Lisää sipulisilppu ja kuullota pehmeäksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita muutama minuutti.
Kaada mukaan maito sekoittaen. Anna kypsyä n 5 min koko ajan sekoittaen.
Mausta. Tarkista maku. Lisää päälle persiljasilppua.

Ohukaiset 
3 munaa, 5 dl täysmaitoa, 3 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa.
Vatkaa munat ja sekoita ainekset taikinaksi. Anna levähtää puoli tuntia.
Paista ohukaiset juoksevassa oivariinissa.

Täytä ohukaiset tattimuhennoksella suoraan annoslautasille.

Salaatti
 
Suomalaista sydänsalaattia, luumutomaattia, persikkaa.
Sitruunamehua, kylmäpuristettua oliiviöljyä, ripaukset suolaa ja sokeria.