tiistai 2. syyskuuta 2014

Tatit salaatissa ja kananmunan kypsennys oikealla tavalla

 Kehittelin herkullisten tattien ympärille salaatin. En millään raaskinut käsitellä
tatteja kovin monimutkaisesti. En edes käyttänyt mausteita suolaa lukuunottamatta,
sipulinkin hylkäsin heti alkumetreillä. Tatit ovat  sienien aatelia, hyvät tatit menevät  jopa kanttarellienkin edelle.
 Koska salaatti oli lounas, lisäsin mukaan muutakin, mutta sopivasti.
 
Ateriasalaatissa on  Järvikylän Pehtoorin salaattia huuhdeltuna ja salaattilingolla kuivattuna.
Levittelin salaatin tarjoiluvadille ja ripautin päälle paahdettuja sesaminsiemeniä ja
kylmäpuristettua oliiviöljyä. 
 Seuraavaksi pilkoin pekonia ja paistoin kuumalla pannulla rapeaksi,
lisäsin vain ruususuolaa. Kypsiä ruskeita papuja oli jääkaapissa, ne lisäsin suoraan salaatille ja
samoin pekonit.  Pilkotut tatit, männynherkkutatteja ja voitatteja, paistoin kevyesti voissa ja vain suolaa ripaus. 
Tatit nostin salaatin keskelle.
Annoslautasille viipaloin vielä kananmunaa.

Kananmunan keittäminenkin vaatii oikean tavan, jotta niistä ei tule kumimaisia.
IltaSanomien Ruokalassa  oli ohje, kuinka kananmuna kypsennetään.

Keittämällä valkuaisista tulee kumimaisia ja keltuaiset jäävät raaoiksi. 
 Keittämisen sijaan laita kananmunat kattilaan kylmään veteen.
 Kuumenna vesi kiehuvaksi. Kun vesi kiehuu, ota kattila pois liedeltä ja anna olla kuuden minuutin ajan. 
Jälkilämpö kypsentää kananmunan hellästi ja jättää keltuaisen kypsennetyksi mutta juoksevaksi.   

3 kommenttia:

  1. Tänä vuonna kaikki tattiohjeet ovat aarteita. Eilen illalla tein kylmäsavuporokoskenlaskijatattikeittoa kasviliemeen, aamulla olimme jo paistaneet lampaankääpä- ja herkkutattipihvejä korppujauholla ja munalla. Mitähän tänään.

    Nummitatteja opimme syömään vasta pari vuotta sitten. Niitä löytyy täällä Yyterin läheltä hiekkapohjaisesta kuivasta metsästä. Kokonaisena pakastetut nummitatit oli hyvä ohje, saadaan kauniimpaa ruokaa, ihan turhaan olin niitä pilkkonut.

    VastaaPoista
  2. Pääsispä poimimaan tatteja! Meidän marketissa kyllä sellaisia on ,2 kappaleen pakkauksessa,mutta eivät halpoja ja ovat viljeltyjä.

    VastaaPoista
  3. Maija,
    Tattiruoat ovat kyllä oikeita herkkuaterioita.
    Nummitatteja on tosi paljon ja niiden kanssa on pakastaminen paras vaihtoehto.
    Muita herkkutatteja syödään meillä heti poimittuina, jos taas paljon saadaan, sitten kai kuivaan ne.

    Jael,
    Luonnonsienet ovat kyllä makumaailmaltaan kasvatettuja täyteläisempiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.