keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Täytetyt kasvisohukaiset

Minulla on nyt pari päivää mennyt keittiöhommat niin sanotusti sivu suun.
Eilen tein kokonaan muita hommia ja tänäänkin ehdin vasta alkuillasta keittiöön.
Päivällä kävimme lounaalla kaupungintalolla Amican ravintolassa. Ruoka on siellä
aina tasalaatuisen hyvää ja pidän heidän  konseptistaan. Ruoan esillepano noutopöytiin
on raikas ja jälkiruoka on valmiina annoskulhoissa, jos sen haluaa ottaa. 
Kahvit viimeiseksi, kuten lounaalle kuuluukin.  

Täällä on hyvin vähän hyviä ruokapaikkoja.
Juuri hyviä ruokapaikkoja kaipaan Turun ajaltani. Siellä oli mistä valita ja harvoin tuli pettymyksiä.
Ruoka on tietysti pääasia ravintoloissa, mutta sisustuksella on myös oma osansa.
Täällä ei voi ruokapaikkojen sisustuksista mainita mitään positiivistä.
Ruoka, sisustus ja ruokailuvälineet astioineen ovat tärkeitä. 
Minusta niillä mitataan yritysten arvostus asiakkaita kohtaan.
 Kun sisustus on kulahtanut, eikä sitä ole päivitetty vuosiin vastaamaan tätä päivää, 
aterimet ja astiat eritoten lasit ja kupit ovat kuluneita jopa kymmenen vuotta sitten hankittuja, 
on syytä tulla lopputulokseen, että asiakkaasta ei välitetä.
Säästetään väärästä päästä, minä ainakin teen omat valintani enkä palaa kyseiseen ravintolaan. 

Nyt sitten omaan illalliseen.

Täytetyt kasvisohukaiset

4 dl maitoa, 2 dl vehnäjauhoja, 1 tl ruususuolaa, 1 muna
Vatkaa munan rakenne rikki. Sekoita joukkoon maito, vehnäjauhot ja suola
Anna taikinan turvota puolisen tuntia ennen paistamista.
Kasvistäyte
pala valkokaalia raastettuna  n 2 dl
3 porkkanaa raastettuna
1/2 sipulia pilkottuna 
2 rkl rypsiöljyä
100 g sipuli-ruohosipuli sulatejuustoa (Koskenlaskija)
1 tl ruususuolaa, kuivattua basilikaa, mustapippuria rouheena
Pinnalle juustoraastetta

Vatkaa munan rakenne rikki. Lisää maito, jauhot ja suola. Sekoita.
Anna turvota puolisen tuntia ennen paistamista.
Valmista täyte. Hauduta raastetut kasvikset öljyssä noin 10 minuuttia.
Sekoita loppuvaiheessa sulatejuusto ja mausta täyte.

Paista ohukaiset isolla pannulla, levitä kasvistäyte ja kääri rullalle.
Laita täytetyt ohukaiset voideltuun uunivuokaan. 
Ripottele pinnalle juustoraaste. Kuorruta 225- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. 
Nauti salaatin kera.

2 kommenttia:

  1. Harmi ettei Kokkolassa ole montaa hyvää ruokapaikkaa,mutta tuo Kaupungintalon Amican noutopöytä kuulostaa kyllä hyvältä.
    Herkullisen näköiset ohukaisrullat:)

    VastaaPoista
  2. Kokkolassa vieraillessamme me käydään usein siinä Kokkolinnan opetusravintolassa. Siellä on hyvä ja kohtuuhintainen noutolounas. Jos halutaan syödä hienommin niin mennään Vanhankaupungin Ravintolaan tai kesällä Mustakarille. Mutta olet ihan oikeassa että valikoima on aika suppea ja tylsä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.