torstai 6. marraskuuta 2014

Näkkileipä ja luomuhedelmä-porkkanamehu


Leksandin näkkileivät ovat mielestäni parhaat. Tosin tämä on makuasia, josta ei 
voi kiistellä. Jokaisella meillä on omat mielipiteensä mikä on paras, niin näkkileivästäkin.
Kun illalliseni oli varsin niukka, näkkileipää ja luomumehua, päätin kirjoittaa
näkkileivästä. Tämä ei ole  sponssattu juttu, vaan ihan omasta mielipiteestäni syntynyt.

Lainaan Leksandin sivuilta näkkileivän historiaa.
Leksandsin tarina alkoi 1920-luvulla, kun yrityksen perustajat Joon Olof ja Anna Olsson pystyttivät pienen leipomon omaan kotikyläänsä Taalainmaalle. Alkuun leipomo valmisti tuotteitaan pääosin oman kylän asukkaille. Sana erinomaisesta näkkileivästä levisi kuitenkin nopeasti ja leipomoon tarvittiin pian käynnistämisen jälkeen lisää työvoimaa. Perheen lapset, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, saivatkin luvan kääriä hihansa ja osallistua varhaisessa iässä leipomon päivittäisiin askareisiin. Tuohon aikaan kaikki työ oli pitkälti aikaa vievää ja raskasta käsityötä.

Leksandsilla valmistetaan vielä tänä päivänäkin aitoa, leipomon kotipaikkakunnalle tyypillistä täysjyvänäkkileipää. Valmistuksessa käytetään ainoastaan luonnon omia raaka-aineita. Valmistettavan näkkileivän tärkein raaka-aine on laadukas ruis. Ruis hankitaan tarkkaan valikoiduilta, ”Svensk Sigill” sertifioinnin saaneilta sopimusviljelijöiltä. Ruis pyritään hankkimaan mitä kasvavimmissa määrin oman lähialueen viljelijöiltä. Kauimmaiset viljelijät ovat tänä päivänä 340 km päässä leipomosta.

Leksands on Ruotsin modernein ja toiseksi suurin näkkileivän valmistaja. Leipomon tavoitteena on tarjota kuluttajille korkealaatuista näkkileipää, ei olla suurin. Ammattitaitoinen henkilökunta, korkealaatuiset raaka-aineet ja pitkät, aina 1920-luvulta asti olevat perinteet, antavat Leksandsin valmistamalle näkkileivälle sille ominaisen hyvän maun.

Kokoan näkkileivän itselleni yksinkertaisesti näin levitettä, pari juustoviipaletta,
tällä kertaa se on suomalaista edamia, suomalaista kurkkua ja persiljaa.
Juomaksi valikoitui luomu hedelmä-porkkanamehu. Se sattui olemaan ruotsalaista
Rynkebyn tekemää, jota markkinoi meille Arla. Mehu on valmistettu täysmehutiivisteistä.
Sisältää 70% omena-, 20% appelsiini-, 7% porkkana- ja 3% sitruunatäysmehua.
Kaikki ainesosat ovat luomua. Eniten mehusta erottui porkkana, vaikka sitä on vain 7%.
Mehu oli hyvää, mutta täysmehuksi käsittely ja mehujen yhdistäminen mehutuotteeksi
kuulostaa moninkertaiselta.  Mietin, tehdäänkö Suomessa  luomuporkkanamehua.

 Sattuipa näkkileipäpaketin ja vanhan Teema-kulhon värit hyvin yhteen.
Vadissa säilytän näkkileivän. Teemaa ei ole pitkään aikaan valmistettu sinisenä.

2 kommenttia:

  1. Näkkileipä on hyvää,ja onneksi täälläkin saa näkkileipää,tosin vain FinnCrispin ja Wasan,mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Näkkileipään tulee vähän himo, kun sitä syö. Tuota leksandin näkkileipää vain ostan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.