maanantai 9. helmikuuta 2015

Feta-paprikasalaatti

 Salaattiateriat ovat meidän herkkuruokia. Salaatin sekoitan oman mielikuvitukseni ja
tietysti myös sen mukaan mitä kaapissa on.
Tänään käytin pois puolikkaan fetajuustopaketin.
Sen ympärille valitsin paprikat, kurkun ja pähkinät.
 
 Lyhyesti kerrottuna salaatti syntyi näin.
Friseetä, ruususuolaa hyppysellinen, ripaus mustapippuria, 2 rkl hyvää oliiviöljyä.
Keltaista- ja suippopaprikaa suikaleiksi leikattuna paahdoin hetken pannulla 
auringonkukkaöljytilkassa ja lisäsin ripauksen suolaa.
Viipaloin mukaan kurkkua, josta poistin vetisen siemenosan.
Lopuksi pinnalle kuutioin fetaa. Päälle persiljasilppua.

 Annoslautasille lisäsin hunajapaahdettuja pähkinöitä.
Paahdettuja leipäviipaleita sekä keitetyn kananmunan.
Ruokajuomana oli kylmä vesi.
Arkisin syömme usein saarekkeella. Liesi on lähellä, joten ruokakin pysyy lämpimänä.
Nyt lämpiminä pysyivät pannulla paahdetut leivät.
Ruuan jälkeen odotimme vieraita.
Jälkiruokana kahvia ja eilen postaamaani juustokakkua.
Kahvit juotiin yhdessä vieraiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.