torstai 12. helmikuuta 2015

Kesäkurpitsarisotto

Tänään valmistui kesäkurpitsarisotto. 
Olin ostanut kesäkurpitsan aivan toiseen tarkoitukseen, mutta tänään 
se pääsikin risottoon. En ole aikaisemmin käyttänyt kesäkurpitsaa risotossa.
Yllätyin risotosta positiivisesti. Meillä uusitaan tämä risotto vielä usein.
Eilisen naudanpaistin ohuita viipaleita lisäsin annoslautasille.
Risotto ei kaipaa mitään lihaisaa lisuketta, se sopii ihan sellaisenaankin.

2 dl arboriorisottoriisiä
1 iso sipuli pilkottuna
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
2 rkl rypsiöljyä
6-7 dl kasvislientä kiehuvana
1 pienenehkö kesäkurpitsa kuutioina ja kuullotettuna
1 rkl sitruunamehua
rouhittua mustapippuria ja ripaus ruususuolaa
vajaa desi parmesaaniraastetta  
päälle pähkinärouhetta
Kuullota kuumassa öljyssä sipulit noin 2-3 minuuttia.
Lisää riisi ja jatka kuullottamista, kunnes riisi on kuultavaa.
Lisää kiehuvaa kasvislientä vähittellen sekoittaen, kunnes riisi on kypsää.
Kuullota kesäkurpitsakuutiot ja mausta mustapippurilla.
Lisää kesäkurpitsakuutiot risottoon sekoittaen.
Purista joukkoon sitruunamehu. Lisää juustoraaste ja sekoita tasaiseksi.
Tarkista maku.
Lisää päälle pähkinärouhetta annoslautasille
Jätin hieman kesäkurpitsakuutioita myös annoslautasille lisättäväksi..


Risotto valmiina pannulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.