lauantai 18. heinäkuuta 2015

Lehtikaali-pekonipizza

 Lehtikaalia oli sopivasti pitzzapellilliseen.
Kuutioin mukaan viipaloitua viljapossun kylkeä.
Laiskottelin pizzapohjan suhteen ja ostin Apetit valmiin pizzapohjan.
Ei ollenkaan huono vaihtoehto. Hyvät täytteet tekivät pizzasta maistuvan. 

 Ensin laitoin uunin lämpiämään 250 asteeseen. 

200 g possunkylkeä pienittynä
1 tl ruususuolaa, mustapippuria rouheena, savupaprikaa
6 vartta lehtikaalia ruodittuna, huuhdeltuna ja pienittynä
70 g tomaattisosetta, 1/2 dl tomaattiketsuppia, 2 rkl Koskenlaskija cheddarjuusto, 
ripaus sokeria, mustapippuria
juustoraastetta
Levitä uunipellille leivinpaperi. Nosta pakastepizzapohjat suoraan pakasteesta
pellille. Sekoita tomaattisose, ketsuppi, notkea cheddarjuusto,  mausteet.
Levitä se pizzapohjille.  Paista possupekonikuutiot kuumalla pannulla muutama minuutti.
Mausta ne. Nostele pekoni pizzoille. Paista minuutin ajan kuumalla pannulla lehtikaalia.
Nosta pizzoille. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista 250-asteessa noin 7-8 minuuttia. 

Nosta kuumalle pizzalle ylimääräiset lehtikaalisuikaleet, 
viipaloitua hunajamelonia sekä tuoreita mansikoita.
Mansikoita voit lisätä pizza-annoksille. Ne sopivat oikein hyvin.
 

1 kommentti:

  1. Taas hyvä vihje lehtikaalille. Olen tänä vuonna erityisesti ihastunut lehtikaaliin. Taidanpa vihjata tämän Kuopukselle, perheemme pizzamaakarille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.