torstai 8. lokakuuta 2015

Karjalanpaisti keltanauriin kera

 Tämä lokakuu on ihanan aurinkoinen, puutkin ovat vielä lehdessä ja osa vihreinä.
On kesäistä, kun nurmikkokin leiskuu aivan vihreänä.
Kesäfiiliksistä huolimatta ostin pataruoka-ainekset. 
Pataruuathan kuuluvat viimaiseen syksyyn, kun tuuli tuivertaa ja puut ovat paljaina.
Tämä karjalanpaisti oli todella herkullista.
Lieneekö syy siinä, että ostin Tammisen luomua naudan- ja sianlihaa.
Toinen erittäin hyvä valinta oli keltainen nauris, joka hieman makeana sopi lihan kumppaniksi.
Kannattaa kokeilla.  


500 g luomu karjalanpaistilihaa 
2 rkl voita, suolaa ja mustapippuria
1 iso sipuli lohkottuna
1 isohko nauris kuorittuna ja lohkottuna
pala juuriselleriä kuorittuna ja paloina
rypsiöljyä kuullottamiseen
suolaa ja mustapippuria ja 2 laakerinlehteä
lihalientä pataan juuri sen verran, että lihat ja juurekset peittyvät  

Ota lihat huoneenlämpöön hetkeksi. Tarkista, että lihapalat ovat tasakokoisia.
Kuumenna pannulla voi tiriseväksi. Ruskista lihapalat nopeasti. Mausta.
Nosta lihat uunipataan ja huuhdo pannu vesitilkalla pataan.
Lisää pannulle rypsiöljy ja kuullota sipuli, selleri ja nauris pannulla. Mausta.
Kaada juurekset pataan. Lisää kiehuva lihaliemi.
Laita pata uuniin 170-asteeseen kypsymään.  Saa kypsyä kannen alla noin 2-21/2 tuntia.
Tarjosin lisukkeina perunasosetta, salaattia ja puolukoita.
Päälle korianteria.
 
Pata juuri uunista tulleena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.