sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Sienirisotto

 Pitkästä aikaa tein risoton. Ruuanvalinta oli oikeastaan pakon sanelema juttu.
Tulimme eilen kotiin Helsinginreissulta niin myöhään, että kaupat olivat jo kiinni.
Tänään en jaksanut lähteä kauppaan ja oli kaikenlaista tekemistä kotona.
Löydän aina sopivasti kaapeista ruoka-aineita, kuten tänäänkin.
Arborioriisiä, herkkusieniä, jääkaapissa olivat säilyneet tosi hyvin.
Siinähän se risoton runko jo onkin, lisäksi kasvislientä ja sipulia sekä
juustoraastetta. Tuli taas todettua miten hyvää risotto voikin olla. 
Ainoa poissaoleva oli valkoviini, mutta kasvisliemi korvasi sen kiitettävästi.


200g jumboherkkusieniä puhdistettuna ja pilkottuna
1 iso keltasipuli  ja kaksi isoa valkosipulinkynttä pienittyinä, 
ajoin sipulit kutterilla sopivan hienoksi 
ripaus suolaa, mustapippuria, voita ja rypsiöljyä
Kuullota sipulit öljy/voi seoksessa hetki, lisää pilkotut sienet,
jatka kuullottamista ja mausta. Jätä odottamaan liedelle.
*
9 dl vettä ja 1 fondipala kasvislientä. Kiehauta,
  pidä kiehuvana lämpimällä liedellä.
*
3 dl arboriorisottoriisiä
nokare voita ja 2 rkl rypsiöljyä
n 2 dl juustoraastetta, minulla oli emmental/mozzarellaraaste
mustapippuria
Kuumenna rasvat tiriseväksi laakeassa kasarissa.
 Lisää riisi ja kuullota hetki. Lisää vähän kerrassaan kiehuvaa kasvislientä.
Sekoita, kun neste on imeytynyt riisiin, jatka liemen lisäämistä.
Lisää risottoon loppuvaiheessa sienisipuliseos sekoittaen. Samoin juustoraaste. Mausta. 
Annostele risotto lautasille. Ripota päälle vielä juustoraastetta ja persiljasilppua.

Hyvää oli. Ehkäpä sienirisotto on risottojen parhaimmistoa.

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvälle! Pitäisköhän alkaa tekemään...?

    VastaaPoista
  2. Risotto on yksi lempiruuistani. Kannattaa tehdä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.