sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Broilerifileet uunijuureksilla

 Sunnuntaipäivällisenä nautittiin appelsiinin kera broilerifileistä ja
tuhtina lisukkeena uunissa kypsytettyjä bataattia ja juureksia.
Kylmä kastike oli jogurttipohjainen ja myös appelsiinimehulla maustettuna.

Uunijuurekset 
1 bataatti pestynä ja halkaistuna
Viillä ristikko bataatille ja valele hieman rypsiöljyä pintaan
Lisää mausteet, mustapippuria, suolaa ja purjosilppua.
2 porkkanaa, 1 palsternakka ja pala lanttua.
Pese, kuori ja pilko.
Nosta juurekset uunivatiin bataatin viereen.
Pirskottele päälle hieman rypsiöljyä. Mausta, mustapippuri, basilika, suola sekä
purjosilppu. Kääntele jotta öljy  ja mausteet leviävät juureksille.
Paista uunissa 200-asteessa, kunnes ovat kypsiä.

Broilerin ohutfileet 
Pyyhi broilerifileet.
Sekoita rypsiöljyyn,  n 1/2 dl, mausteet teryaki, mustapippuri, curry, paprika
Levitä seos fileille ja peitä foliolla, nosta n tunniksi jääkaappiin marinoitumaan.
Paista kuumalla pannulla 1-2 min per puoli. 
Lisää appelsiiniviipaleita pinnalle tarjottaessa.

Kastike 
1 dl jogurttia ja 1/2 dl ruokakermaa, 1/2 appelsiinin mehu
ripaus suolaa, mustapippuria, basilikaa, persiljaa

Sekoita alkuruoaksi raikas salaatti
frisee, tomaatti, paprika, kurkku, oliiviöljy
 

Ruuan kypsymistä odotellessa maistuu yksinkertainen salaatti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.