keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Lammas-kaalilaatikko

 Jäikö pääsiäiseltä lammaspaistia ?
Meillä jäi 200 g karitsanpaistia. Tänään se pääsi hyvään seuraan, 
pilkoin paistipalan  kaalilaatikkoon. Samalla tuli tyhjennettyä ruokakermapurkit,
raastoin juustopalan ja salaattiakin löytyi. Taas tuli hyvää ruokaa uunissa muhien.

1 kg valkokaalia pilkottuna suikaleiksi
1 tl suolaa
1 iso sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä pienittynä
1 punainen chili pienittynä 
rypsiöljyä paistamiseen
200 g lampaanpaistia pienittynä
1 dl ruokakermaa + rouhittua mustapippuria
1 dl paprikajuustokermaa + 1/2 dl vettä
200 g lampaanpaistia pienittynä
 2 dl  juustoraastetta
1 1/2 dl pakastettua lehtikaalia murskattuna 
päälle juustoraastetta
 Kuullota pannulla öljyssä silputtu sipuli ja lisää mukaan
valkosipulisilppu. Lisää pannulle puolet kaalista ja suolaa.
Kuullota hetki ja kaada seos kasariin hautumaan.
Kuullota pannulla pilkottu chili, lisää loput kaalista.
Kuullota hetki ja lisää kaalichili kasariin. Sekoita.
Anna hautua miedohkolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 15 minuuttia.
Voitele uunivuoka. Nosta vuokaan puolet kaaliseoksesta.
Lisää pilkottu lammaspaisti pinnalle, seuraavaksi puolet lehtikaalimurusta.
Sekoita mustapippuri- ja paprikajuustokerma sekä vesi. 
Kaada puolet vuokaan. Lisää juustoraaste.
Lisää loput kaaliseoksesta ja lehtikaalimuru. Lopuksi päälle juustoraastetta.
Kypsennä uunin 175 asteessa noin 1 tunti.
 Hyvää ja maukasta kaalilaatikkoa. Lehtikaali sopii valkokaalin seuraksi.
Lisukkeeksi sekasalaattia, rucolaa, babypinaatti, punalehtinen salaatti. .....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.