sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Luomujauhelihapihvit pippurikastikkeella

 Tänään herkullista "perinneruokaa", jauhelihapihvit luomunaudanlihasta 
ja pippurikermakastike. Sanomattakin selvää on, että hyvää oli.

Näin pihvit syntyivät
400 g naudanjauhelihaa luomua
1/2 dl kuumaa vettä + 1 kasvisliemifondi
2 rkl korppujauhoja
2 rkl kermaa 10% kahvikerma
2 rkl omenaviinietikkaa tai punaviinietikkaa
1 keskikokoa oleva sipuli silputtuna
2 tl maustepippuria
1/2 tl ruususuolaa
2 rkl voita paistamiseen
Ota jauheliha huoneenlämpöön vajaa tunti ennen valmistamista
Sekoita jauhelihaan maustepippuri, suola ja veteen liotettu lihaliemi.
Sekoita kermaan korppujauhot ja lisää ne jauhelihaan.
Lisää joukkoon omenaviinietikka ja sipulisilppu.Sekoita käsin tasaiseksi.
Muotoile pihvit, taikinasta tuli 6 kpl pihvejä.
Kuumenna pannu ja lisää voi. Anna sen sulaa tiriseväksi.
Lisää pihvit pannulle ja paista molemmin puolin  kauniin ruskeiksi.
Siirrä pihvit uunivuokaan ja nosta 100-asteiseen uuniin.
Valmista kastike.
 Lisää pannulle 2 rkl voita. ja 2 tl maustepippuria. Kuullota herki.
Lisää n 2 dl kahvikermaa, 1 tl ruususuolaa, 1 rkl sitruunasta puristettua mehua.
Sekoita, kunnes kastike sakenee. 
Kaada kastike uunivuokaan, nosta uunilämpötila 200-asteeseen.
Anna pihvien kypsyä vielä noin 6-8 minuuttia. 
Ripottele pinnalle persiljaa. Unohdin tehdä tämän. 
 
 Lisukkeet perinteiset keitetyt lohkoperunat, salaattia, herneitä ja kukkakaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.