lauantai 23. huhtikuuta 2016

Uunibroileria kasviksilla

 Ostin n kilon painoisen  broilerin. Maustoin ja kypsensin ehjänä uunissa.
Hyvin helppoa, vain vaikeinta oli broilerin leikkaaminen. 
En poistanut nahkaa ja se repeili, kuten repeili myös
leikkauksessa reisipala.No se ei makuun vaikuttanut.
Hyvää oli ja mausteet kohdallaan. 

Broilerin maustaminen ja paistaminen
Murskaa morttelissa
2 tl suolaa, 1 tl mustapippuria, 2 tl sokeria
2 tl currya, 1 tl paprikajauhetta, ripaus kuivattua timjamia
Sekoita
mausteseos, 2 rkl öljyä, 1 sitruunanmehu ja 1/2 sitruunan kuoriraaste
1/2 dl pilkottua tuoretta persiljaa
Kuivaa broileri ja nosta se vuokaan
Lusikoi mausteseosta broilerin sisään
Suurin osa mausteseoksesta levitetään broilerin pintaan.
Paista broileria 30 minuuttia 200-asteessa ja alenna lämpö 150-asteeseen.
Paista vielä 30 minuuttia. Valele broileria muutamia kertoja paiston aikana.

 Valmista ja päällä muutama ruohosipulinvarsi.

 Lisukkeet
Höyrytetty kukkakaali,
pakasteesta miniporkkanoita ja kasvissekoitusta vesitilkassa kypsytettynä,
vuohenjuustolla täytettyjä pikkupaprikoita uunissa kypsytettynä

Lopuksi silmänruokaa, ihana kukkakimppu, neilikoita, liljoja ja krysantemi
sekä harsokukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.