sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Broilerinugetit ja uunibataatti

Ruoka kypsyi tänään huolettomasti uunissa.
Pyöräyttelin broilerifileestä  kuorrutetut nugetit uunipellille. Tämä oli vasta toinen
kerta, kun valmistan nugetteja. Ne ovat sen verran hyviä, että niitä tulee
tehtyä jatkossakin. Lisukkeeksi kypsensin samassa uunissa bataattikuutiot.
Samaa oranssia väriä näyttää olevan lautasella. Lisäsin lautaselle vihreää
salaatin muodossa täydentämään oranssia. 

Uunibataatit 
Kuori iso bataatti ja leikkaa isohkoiksi kuutioiksi. 
Laita uunivuokaan. Pirskottele päälle öljyä, lisää
mausteiksi suolaa, mustapippuria, paprikaa jauheena ja hieman kanelia.
Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Annoksille pilkottua kesäsipulin vartta

Broilerinugetit 
3 kpl broilerifileitä (ei ohutfileitä)
50 g öljy/voiseosta sulatettuna
1 1/2 dl täysjyväkorppujauhoja
3 rkl juustoraastetta esim gouda
1 tl suolaa, mustapippuria, paprikaa 
persiljaa
Sekoita korppujauhot, juustoraaste ja mausteet.
Leikkaa fileet n 3x3cm paloiksi. Sulata öljy/voi ja kasta 
nugetit voisulassa. Kierittele nugetit korppujauhoseoksessa.
Laita uunipellille leivinpaperi ja nosta nugetit pannulle.
Kypsennä uunin 200-asteessa noin 20 minuuttia.

 Sekoita aterialle salaatti.
Ripottele annoksien bataatille kevätsipulin vartta ja nugeteille persiljaa.
Juuri uunista otetut nugetit.

2 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää!
    Omatekoisia nugetteja pitää kokeilla joku päivä!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Itsetehdyt nugetit päihittävät kyllä grilliversiot. Näihin saa valita itse laadukkaat fileet.
      Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista

Kiitos kommentistasi.