lauantai 25. helmikuuta 2017

Porsaansisäfile ja juurekset uunissa

 Pitkästä aikaa ostin possun sisäfileen. Sysäyksen sain Snellmanin herkullisesta 
reseptistä, joka osui kohdalleni netissä. Sisäfilee oli myös Snellmanin.
Muuntelin hieman ohjetta ja valitsin lisukkeeksi vain juureksia. 
Ateria valmistetaan kolmessa osassa.

Raaka-aineet
650 g possunsisäfile
6 keskikokoista perunaa
4 pientä porkkanaa
pala lanttua
1 keltainen sipuli
2 rkl rypsiöljyä
savupaprikaa
suolaa ja mustapippuria
voi/kasvisöljyä fileen ruskistamiseen
Pese juurekset. Ota sisäfilee huoneenlämpöön.
Viipaloi kuoritut perunat, porkkanat ja kuutioi lanttupala.
Kuori ja hienonna sipuli.
Laita juurekset rypsiöljyllä voideltuun isoon vuokaan. Ripottele päälle
rypsiöljyä ja mausta suolalla, savupaprikalla ja mustapippurilla.
Paista juureksia  175-asteessa noin 25 minuuttia.
Valmista possunfilee paistokuntoon. Poista mahdolliset kalvot.
Hiero pintaan suolaa ja mustapippuria.
Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää voi/kasvisöljyseosta.
Paista nopeasti sisäfilee molemmin puolin kauniin ruskeaksi. 
Ota juuresvuoka uunista ja laita ruskistettu sisäfile vuokaan juuresten päälle.
Liemi
4 dl vettä, 1 lihaliemikuutio, 3/4 dl hienonnettua korianteria
3 murskattua valkosipulinkynttä, 1/2 sitruunan mehu
Sekoita ainekset kiehuvaan lihaliemeen
Kaada paistinpannun huuhdeliemi myös mukaan.
Kaada liemi uunivuokaan juuresten ja fileen päälle.
Nosta vuoka uuniin ja kypsennä n 30 minuuttia. Mittaa lihan kypsyys,
kun mittari osoittaa 70-astetta nosta filee vetäytymään leikkuulaudalle
 Anna levätä pari minuuttia ennenkuin leikkaat fileen viipaleiksi.
Kastike 
Siivilöi kattilaan lihaliemi uunivuoasta
suurusta  maissitärkkelyksellä, 2 rkl maissitärkkelystä ja kylmää vettä 
Sekoita tasaisesti nesteeseen ja anna kiehahtaa.
Lisää 1 prk creme fraichea
Sekoita tasaiseksi.
 

Hyvä illallinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.